18.4.2012

Pitkästä aikaa :)

Vihdoin ja viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa kuulumisia tänne. Aika on mennyt todella nopeasti ja tänään onkin tasan 4 kuukautta meidän häihin. On tässä jotain saatu aikaiseksi sitten viime kirjoituksien, mutta enempikin olisi voinut tehdä. Eilen illalla tuli pieni hääinspiraation poikanen ja tilasinkin meille saippuakuplia, boksit häävieraille, erilaisia satiininauhoja (loppui kutsuen teossa kesken), hääsuklaita, paikkakortteja pöytiin ja olikohan vielä jotain muuta... Niin tulihan sitä tilattua myös uusia juttuja kuontaloon, eli shampoota, hoitoainetta ja hiusöljyä, eiköhän niillä saada tän morsiamen hiukset kuntoon hääpäiväksi! 

Pari viikkoa sitten askartelimme kaasojen ja parin muun kanssa hääkutsut lähes valmiiksi. En ollut valmistautunut hirveän hyvin, enkä saanut aikaiseksi testailtua erilaisia kortteja, mielessä oli vain visioita. Mielessämme oli miehen kanssa koko ajan se, että yksinkertainen on kaunista, vähemmän on enemmän. No testailimme kaasojen kanssa eri vaihtoehtoja ja teimme viilauksia, kunnes lopulta syntyi hääkutsumme. Askartelu ei sujunut niin leppoisissa merkeissä ja mukavasti kuten olin suunnitellut, se jäi vähän harmittamaan, mutta kutsut ovat lähes valmiita.. Niin ja pirun tulostin, siitä loppui muste kesken kaiken ja toinen tulostin, jonka olin alesta halvalla edellisenä päivänä ostanut, teki tulosteista melko melko suttuisia (kaksipuoleiselle helmiäispaperille, joka on niin tosi halpaa ja jota oli vain muutamia ylimääräisiä).. No käyn joko omalla tai ystäväni työpaikalla tulostamassa sisällykset lähiaikoina...

Alle oon kerännyt itselle done & to do -listaa:
- kirkko varattu, mutta pappia & kanttoria ei ole vielä kyselty
- juhlapaikka varattu
- pitopalvelu varattu ja häämenu on alustavasti päätetty
- hääpuku tilattu, tulee kesäkuussa
- miehen puku on hoidossa viran puolesta ;)
- vihkisormus hankittu
- kampaus ja meikki on mietinnässä, ei ole varattu, suosituksia??
- koruja ei ole tehty, helmet on hankittu
- kengät hankittu (eivät ole valkoiset ja korkoakin löytyy...)
- hääkutsut suurimmaksi osaksi tehty, osasta puuttuu koristelut ja sisällys
- hääinfot tekemättä
- lopullinen vierailivat kokoon (karsitaanko vielä?)
- postimerkkien osto ja hääkutsujen postitus
- kuvaaja varattu
- bändi vai dj? tämä on aivan auki
- musiikki kirkossa?
- musiikki hääjuhlassa taustalla, soittolista kokoamisvaiheessa
- hääsviitti varattu
- esteiden tutkinta tekemättä
- sukunimi asia mietinnässä
- hääpäivän ohjelman suunnittelu ja upseerihääperinteeseen tutustuminen
- kukat on täysin miettimättä
- plaseeraus
- juhlapaikan koristeet tulevat osittain pitopalvelulta, kynttilöitä pitää ostaa
- hääauto pohdinnassa
- hääjuomien mietintä ja hankinta
- vieraiden majoitustarpeet, varataanko kiintiö hotellista
- vieraiden kuljetustarpeet, tarjouspyynnön lähettäminen kuljetusfirmoille
- häämatkakohteet on päätetty, varaukset hoidetaan lähiaikoina

Lähempänä ajankohtaa sovittava/tehtäviä asioita
- avustajat, kuka apuna hääviikonloppuna ja mikä on työnjako
- opaskylttien askartelu
- ohjelma/menu, paikkakorttien + muu hääjuhlan askartelu
- photoboothin mietintä ja toteutus
- vihkimisen ja hääjuhlan videokuvaus


Apua mitkä listat, eikä tässä ole varmasti kaikki................ 

No seuraavaksi on ohjelmassa hääkakkujen maistelua eräässä leipomossa, samalla on hääkukkien esittelyä, saas nähdä mitä sieltä irtoaa. 

Toivotaan että seuraavaan kirjoitukseen ei mene yli puolta vuotta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!